Tasa-arvo liikenteessä: Liikuntarajoitteiset ja nuorten kohtaamat ennakkoluulot

 

Tasa-arvo liikenteessä on keskustelunaihe, jossa huomio tulisi kiinnittää kaikkiin liikkumisesteisiin liittyviin kysymyksiin. Erityisesti liikuntarajoitteisten oikeudet jäävät usein taka-alalle, vaikka liikenneympäristön tulisi palvella tasapuolisesti kaikkia. Tämä koskee sekä fyysisesti esteettömiä ratkaisuja että asenteiden muuttamista. On kuitenkin ryhmä, joka kohtaa sekä fyysisiä esteitä että vahvoja ennakkoluuloja: nuoret invalidit. Heitä katsotaan usein pahalla silmällä, jos he käyttävät invapaikkoja tai saavat erityiskohtelua, vaikka heillä olisi täysi oikeus siihen.

 

Nuoret liikuntarajoitteiset joutuvat kokemaan paitsi päivittäisiä liikkumisen esteitä, myös ylimääräistä epäluuloa. Kun nuori pysäköi inva-paikalle, hänen liikuntarajoitteisuuttaan ei usein uskota. Ihmiset tuomitsevat ulkonäön perusteella, sillä heillä on vääriä käsityksiä siitä, millainen liikuntarajoitteisen pitäisi näyttää. Tällaiset ennakkoluulot johtavat siihen, että nuoret liikuntarajoitteiset joutuvat selittämään itselleen kuuluvia oikeuksia uudelleen ja uudelleen. Tämä lisää henkistä kuormitusta ja pahimmillaan estää nuoria käyttämästä heille kuuluvia etuuksia.

 

Lisäksi infrastruktuurissa on edelleen puutteita. Vaikka Suomi on edistynyt esteettömyyden suhteen, monet liikennevälineet ja julkiset tilat eivät ole täysin esteettömiä. Nuorille tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että he eivät välttämättä pääse itsenäisesti liikkumaan, vaikka heidän tulisi pystyä käyttämään samoja palveluita kuin muidenkin. Bussit, junat ja julkiset tilat saattavat tarjota esteettömiä ratkaisuja, mutta käytännön toteutus ontuu. Pyörätuolin kanssa liikkuminen tai muun apuvälineen käyttäminen voi olla hankalaa, jos tilat ovat ahtaita tai hissit ja luiskat puuttuvat.

 

Tasa-arvo liikenteessä ei kuitenkaan koske vain fyysisiä ratkaisuja, vaan myös asenteita. Erityisesti nuorten invalidien kohdalla ennakkoluulot ovat merkittävä ongelma. Osa ihmisistä olettaa, että nuoruus on yhtä kuin terveys, eivätkä he hyväksy sitä, että nuori voi olla liikuntarajoitteinen. Tämä asenne näkyy paitsi invapaikoilla myös muissa tilanteissa, joissa nuoret invalidit saattavat tarvita erityiskohtelua.

 

Esteettömyys ei kuitenkaan hyödytä vain liikuntarajoitteisia nuoria tai aikuisia, vaan se palvelee laajaa joukkoa ihmisiä. Myös vanhukset, lapsiperheet ja tilapäisesti loukkaantuneet voivat hyötyä esteettömistä ratkaisuista. Tasa-arvoinen liikenne ei ole vain fyysinen asia, vaan siihen liittyy vahvasti myös yhteiskunnalliset asenteet ja arvot. Vain muuttamalla näitä asenteita ja varmistamalla, että liikuntarajoitteiset – nuoret ja vanhat – voivat liikkua vapaasti ja ilman epäilyksiä, voimme saavuttaa todellisen tasa-arvon liikenteessä.

 

Nuoret liikuntarajoitteiset eivät kaipaa erityiskohtelua sen vuoksi, että he ovat nuoria, vaan siksi, että heillä on liikuntarajoitteisiin liittyviä tarpeita, aivan kuten muillakin. Liikenteen tulee olla kaikille turvallinen, saavutettava ja ennen kaikkea yhdenvertainen. Tasa-arvo liikenteessä ei saa jäädä vain paperille, vaan sen on toteuduttava sekä rakenteissa että asenteissa.

 

-Vesa Kurikka

-Yhden Tähden Invalidi